Devecton Oulun toimipisteen vetäjä Jani Leskinen innostuu 5G-verkon mahdollisuuksista
Pitkän kansainvälisen uran Nokialla tehnyt Jani Leskinen aloitti Devecton Oulun toimipisteen vetäjänä syyskuussa 2020. Yli 23 vuoden ajan tuotekehityksen asiantuntija-, esimies- ja operatiivisissa johtotehtävissä muun muassa Intiassa ja Kiinassa työskennellyt Leskinen tuo taloon monipuolista osaamista erityisesti viestintäteknologioiden ja tietoliikenteeseen liittyvän tuotekehityksen tiimoilta.
– Olen erittäin innoissani saadessani liittyä tähän dynaamiseen ja ketterään tiimiin. Devecton visio ja arvomaailma kolahtivat jo heti ensimmäisissä keskusteluissa. Devecton hyvä kasvu, asiakasyritystemme liiketoiminta-alueet ja niiden kehittämisen mahdollisuudet kiehtoivat, Leskinen kertoo.
Leskisellä on runsaasti kokemusta tutkimus- ja kehittämistoiminnan johtamisesta, ohjelmistokehityksen ketteristä menetelmistä, organisaation kehittämisestä, strategisesta johtamisesta sekä muutosjohtamisesta.
– Näen itseni arvojohtajana ja koen, että hyvinvoivat ja osaavat tiimit takaavat kannattavan kasvun. Ihmiset ovat ne jotka asiat tekee. Pitää pystyä käymään avointa keskustelua ja kaikkia on kohdeltava reilusti. Kun henkilöstökokemusta kehitetään kokonaisvaltaisesti aina rekrytoinneista jatkuvan oppimisen tukemiseen projektien välillä, se näkyy suoraan asiakasyritystemme menestyksenä, hän sanoo.
Nokialla vuodet 1997-2020 työskennellyt Leskinen on nähnyt viestintäpalveluiden koko kaareen aina kiinteän- ja mobiiliverkon (core networks) kehityksestä kännyköiden tuotekehitykseen ja 5G-verkon tuloon. Viimeiset 5 vuotta Leskinen keskittyi erityisesti radio access eli radioverkon tuotekehitykseen.
– Kun kaikki laitteet ja koneet ovat yhteydessä verkkoon, luotettavien tietoliikenneyhteyksien merkitys korostuu. Uusimman sukupolven mobiiliverkkoteknologia 5G tuo valtavasti toivottua helpotusta ja edistystä arjen työtapoihin. 5G:n tarjoama viiveetön yhteys ja massiivinen tiedonsiirtokapasiteetti luovat edellytykset täysin uusille digitaalisille sovelluksille ja palveluille. On hienoa päästä kehittämään näitä tulevaisuuden innovatiivisia palveluita yhdessä Devecton asiakkaiden kanssa, Leskinen kuvaa.
Mukavan työpaikan rakentamista pohjoisen vivahteella maustettuna
Leskinen on tyytyväinen Oulun toimipisteen starttiin.
– Tähän asti oma työ on ollut aikalailla rekrytointia, asiakashankintaa, oppilaitosyhteistyötä sekä Devecton tunnettavuuden kehittämistä Oulun ja Pohjois-Suomen alueella. Nyt meitä alkaa olla hyvä 10 henkilön tiimi kasassa Oulussa ja olemme täysillä mukana auttamassa asiakkaitamme menestymään ja kehittymään omassa liiketoiminnassaan. On ollut mukavaa tehdä hommia Devectolaisten kanssa, sillä kulttuuri on juuri niin mutkatonta & ketterää kuin ajattelinkin, hän sanoo.
Leskinen vastaa Devectolla liiketoiminnan kannalta tärkeimpien pilarien eli asiakkuuksien ja henkilöstön strategisesta kehittämisestä. Viimeisen puolen vuoden aikana Leskinen on ollut vahvasti mukana Devecton strategian kirkastamisessa.
– Tulevien vuosien painopisteemme ovat kannattava kasvu. Pyrimme entistä enemmän keskittämään projekteja niille toimialoille, joista Devectolaisilla on teknologiaosaamisen lisäksi myös vahvaa substanssiosaamista. Näitä ovat mm. liikkuva kalusto, tietoliikenne, energia ja infra, hyvinvointi- ja terveysteknologia sekä teollisuus ja tuotanto, hän sanoo.
Asiakasyritysten menestyminen on paras mittari omassa työssä onnistumiselle
Erilaisten ihmisten kanssa työskentely ja vahvan joukkueen rakentaminen ovat asioita, joista Leskinen innostuu. Intohimoisena lätkäfanina Leskinen hakee vertailukohtaa jääkiekon valmentamisesta:
– Tarvitaan perustason fyysistä harjoittelua eli riittävä määrä osaavia käsipareja, jotka hanskaavat asiakasprojektit. Yhtälailla omaa osaamista pitää kuitenkin hioa eli vahvistaa teknisiä ja taktisia pelitaitoja. Kun ihmissuhteet ja vuorovaikutus ovat priimaa joukkueen sisällä, ilmapiiri on avoin, rehellinen, oikeudenmukainen ja kunnioittava. Tällaisella joukkueella on erittäin hyvät eväät menestyä.
Leskisen mielestä paras mittari omassa työssä onnistumisesta onkin se, kun asiakasyrityksiltä tulee palautetta että Devectolaiset ovat hoitaneet hommansa hyvin.
Vapaa-ajallaan mm. padelin, golfin ja talvella hiihdon sekä höntsälätkän parissa viihtyvä mies motivoituu mahdollisuudesta jatkuvaan kehitykseen ja uuden oppimiseen. Ketterä toiminnan kehittäminen jatkuvan muutoksen keskellä on välttämätöntä, sillä digitalisaation edetessä ja laitteiden älykkyyden kasvaessa yritysten tarpeet vain monipuolistuvat.
– Me viritämme asiakkaamme menestykseen uusilla teknologioilla ja tekemisen malleilla, olipa kyseessä itse älykkäiden laitteiden tai koneiden vaativa ohjelmistokehitys, liiketoimintaa tukevat mobiili/web-sovellukset tai laajamittaiset IoT-ratkaisut. Tarjoamme avoimen toimintakulttuurin ja korkeatasoisen tehtävistä suoriutumisen sekä toimitusvarmuuden. Uuden teknologiaosaamisen kehittäminen vaatii rohkeutta, ja osaavia ja motivoituneita ihmisiä – näitähän meiltä Devectolta löytyy, Leskinen toteaa hymyillen.